SPV kevätregatta Turkkiin!

MATKAN AJANKOHTA 11.5.-18.5.2019

Avaa uusi purjehduskausi komeasti ja lähde heittämään talviturkki antiikin Karian ja Lyykian luonnonpoukamissa. OnSail järjestää yhdessä Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n kanssa ohjattuja matkapurjehduksia.

Nämä purjehdukset ovat avoimia kaikille. Mukaan voit lähteä oman venekunnan voimin ja vuokrata koko veneen, lähteä purjehduskurssille tai gastina gastipörssin kautta. Mukaan voi lähteä vaikka ei olisi koskaan purjeveneeseen astunutkaan.

Viikon aikana on järjestettyä ohjelmaa ja mukana on aina johtovene varmistamassa matkan sujumisen. Viikko-ohjelman yksityiskohdat on pyritty laatimaan niin valmiiksi, että sinun ja venekuntasi ei tarvitse kuin nauttia maisemista, purjehtia ja olla lomalla. Keväällä 2019 matkapurjehdus suuntautuu Turkin kauniille rannikolle. Matkanjohtajana ja “amiraalina” toimii tälläkin purjehduksella yli 20 vuoden Välimeren kokemuksella Kristina "Krisse" Lindqvist.

Antalyan lentokentältä siirrymme bussilla Göcekiin. Matka kestää noin 3 tuntia. Pienestä rauhallisesta satamasta avautuu monen purjehtijan ylistämä Välimeren hienoimpiin ja kiinnostavimpiin kuuluva purjehdusalue. Turkin rannikon eteläisin osa tarjoaa veneilijälle kaikkea, mitä viikon purjehduslomalta uskaltaa toivoa. Reitin varrelle osuu pieniä kyläsatamia, idyllisiä luonnonlahtia ja pikku ravintoloita, kymmeniä ankkurointiin sopivia poukamia ja shoppailjoiden iloksi suurempiakin kaupunkeja. 


Purjehdusaluetta kutsutaan nykyisin nimellä  “Blue Voyage”. Se käsittää rannikon Bodrumista Antalyaan, saman alueen, jossa Odysseus kohtasi seireenit ja jättimäisen kykloopin. Kevään matkapurjehduksella reitti suuntautuu Fethiyen lahdelta etelään kohti Kekovan ja Kalkanin kauniita kaupunkeja ja luonnonlahtia. Toukokuussa sää on Välimeren varmimpia sekä auringon ja tuulien suhteen. Se on useimmiten huomattavasti lämpimämpi kuin vastaavana aikana esimerkiksi Dodekanesian alueella Kosin ja Turkin mantereen välissä. Tämä johtuu siitä, että luoteistuuli Fethiyen lahdelle tulee osittain lämmenneen mantereen yli. 

Purjehdukselle voi osallistua kolmella tavalla:

•  omalla venekunnalla alk. 990 € /hlö/vk 
•  gastipörssin kautta (mies- tai naispaikka 2 hengen hytissä) 1190 € /hlö/vk
•  osallistua purjehduskurssille (mies- tai naispaikka 2 hengen hytissä) 1270 € /hlö/vk

Veneet ja hinnat:

 

Lisätietoa veneistä:

Bavaria 50 Cruiser ”Absolut” (2013) 5cab. 3 x wc/suihku VARATTU!
Oceanis 50 Family ”LMQ II” (2013) 4cab. 4 x wc/suihku VARATTU!
Bavaria 45 Cruiser ”Joanna” (2011) 4cab. 3 x wc/suihku. VARATTU!
Oceanis 41.1 ”Friends” (2018) 3cab. 2 x wc/suihku
Sun Odyssey 50 DS "Melisa" 3 cab. 2 x WC/suihku VARATTU!

Lennot Finnair:

Meno 11.5 Antalyaan klo 0630-1015 AY 1941
Paluu 18.5 Antalyasta klo 1105-1455 AY 1942
 

Hinnat sisältävät
• suorat Finnairin lennot Helsinki-Antalya-Helsinki                                                
• edestakaiset kuljetukset kohteessa lentokentän ja marinan välillä                                              
• veneen varusteineen                                                    
• majoituksen veneessä                                                  
• veneen paperityöt                                                        
• vuodevaatteet ja pyyhkeet (myös kylpypyyhkeet)                                                
• kaasun ja makean veden (tankit täytettynä)                                                          
• pakollisen loppusiivouksen                                                              
• veneen täysvakuutuksen                                              
• wifi 8 GB/vene
• matkaohjelman                                                           
• kurssi- ja gastiveneessä kipparin                                                      
• kurssiveneessä opetuksen ja materiaalit
 


Varausmaksu 300 €/henkilö, 
loppumaksu 45 vrk ennen matkaa.


Varaukset ja tiedustelut
info@onsail.fi
020 742 8590