Tuulet ja virrat

Tuuliolosuhteiden erikoisuuksia 

Egeanmerellä ja Joonianmerenkin puolella paikalliset ns. vuodenaikatuulet mistral ja meltemi/estefan ovat luonteeltaan ”lämpötuulia”. Tuuli alkaa tyypillisesti klo 10-11 aikaan, saavuttaa suurimman voimansa klo 13-15 välillä, vaimenee ja tyyntyy 17-19 mennessä. Tuulen voima kasvaa maan lämmetessä auringon vaikutuksesta. Lämmin ilma kevenee ja nousee ylös. Mereltä virtaa korvaavaa viileämpää ilmaa. Noustessaan ilma jäähtyy (korkealla on viileämpää). Jäähtynyt ilma voi laskea saaren tai niemen suojan puolen rantaan jäähtyneenä. 

Adrianmeren puolella bura/bora ja heikompi muoto burana on tyypillinen katabataattinen rinnetuuli. Viileä ilma virtaa vuorten rinnettä alas ja kääntyy samalla kiihtyen rannikon (NW) suuntaiseksi. Pahimmillaan tuulen voima on sen verran raju, että on parempi viettää satamapäivä. Mutta säätiedotuksia (VHF, netti, satamainfotaulut) seuraamalla välttyy pahimmilta yllätyksiltä eikä tarvitse ottaa buranaa. 

Muita Adrianmeren tuulia ovat lämmin jugo/sirocco (SE), lempeä mistral (NW), josta sanotaan 'mistral wind is a sailor's friend'. Pohjoinen tuuli on nimeltään tramontana, itäinen tuuli levander ja silloin tällöin puhaltaa eteläinen ostro. Joskus jugon jälkeen puhkuu ja puhisee lounainen libeccio (myös lebic, garbin). Tämä tuuli ei kestä kovin kauan, mutta vimmassaan synnyttää nopeasti voimakkaita tuulenpuuskia (squall = lebicada). 

Jos päivämatka on pitkä (esim. 30-40 NM), niin joskus kannattaa lähteä aamulla varhain ja ajaa pari tuntia - noin kymmenisen mailia - koneella. Tuulen viritessä aamupäivällä purjeet ylös ja loppumatka leppoisasti nauttien. 

Tuulen voima voi olla yllättävänkin kova saarten välisissä salmissa (esim. Kreikka, Kolpos Aetou, Ithakan Vathi, samoin Dalmatian rannikolla, Koratiassa saarten välissä "kanaaleissa"). Niemen kärjen takana voi tuulla eri suunnasta ja eri voimakkuudella kuin sillä puolella, missä olet itse (esim. Turkki, Fethieyen lahden länsilaita, Kurdoğlu Br.). Vaarana on ajaa liian suurilla purjeilla nopeasti voimistuvaan tuuleen. 

Tuuli nousee jyrkkää rantaa siten, että virtaus häiriintyy jopa 10 X rannan korkeuden päässä rannasta. Tuolla alueella on selkeästi huonompi tuuli, kuin kauempana rannasta (Turkki, Dişilbilmez Br., Ekinçikiä idästä lähestyttäessä). Tällaisia alueita kannattaa välttää ja kiertää hieman kauempaa. Tuuli kanavoituu soliin. Tuulen voima kasvaa ja suunta muuttuu solan suuntaiseksi. Sola voi olla joko syvä lahti tai saarten välinen sola (esim. Kreikka, Ithakan ja Kefalonian välinen alue, Eufimiaa lähestyttäessä). Lahdissa ja laaksoissa voi tuulla illalla ja läpi yön, vaikka vallitseva tuuli merellä olisikin jo kokonaan laantunut. 

Paikallisissa säätiedoissa tuulitiedot ilmoitetaan boforeina ja lyhenteenä käytetään F (force). 

Ristiaallokko (Race) 

Kun virta ja aallokko tulevat eri suunnasta tai kaksi virtaa törmää toisiinsa, muodostuu hyvinkin jyrkkä ristiaallokko. Tällaisia ristiaallokkoja voi olla myös paikoissa, joissa aallokko heijastuu jyrkästä, korkeasta rannasta. Alueita kannattaa välttää, purjehduksesta tulee tamppaamista, kun venevauhti ei riitä kunnolla eteenpäin menemiseen. Kartassa tällainen on usein merkitty jyrkän aallokon kuvalla, sanalla ”Race” tai aaltoviivanuolella, jonka yläpuolella on virran voimakkuus (esim. 1-2 kn). Kun iso aalto tulee matalampaan veteen (syvyys mataloituu kilometreistä satoihin metreihin), aallon muoto terävöityy. Tämä ilmiö näkyy mm. matkalla Kalkanista luoteeseen Kötü Br. – Çatal Adaları välisellä alueella. Monet suosittelevatkin, että kun lähtee Kalkanista luoteeseen, kannattaa lähteä aamunkoitteessa, niin välttää jyrkän aallokon. Ajamalla riittävän kauas rannasta, ulos avomerelle pystyy myös välttämään jyrkän mainingin. 

Veden korkeuden vaihtelut ja vuorovesi 

Veden virtaus vaihtelee Välimeren eri osissa ja on voimakkainta länsiosissa. Gibraltarin salmessa vuoroveden korkeus voi vaihdella yli yhden metrin ja virtaukset ovat sen myötä voimakkaitakin, mitkä vaikuttavat läntisen alueen virtauksiin muutoinkin. Toinen alue - yllättäväkin - on Venetsia, missä ollaan yli metrin lukemissa. Yleisesti ottaen Välimerta voi kuitenkin luonnehtia ei-vuorovesialueeksi (non-tidal sea), koska enimmillään vuoroveden vaikutus veden korkeuden vaihteluihin jää alle 0,3 metriin. 

Vesi virtaa Välimeressä vähän samaan tapaan kuin Suomenlahdella; eteläisessä osassa, Afrikan rannikolla virtaus on itään ja pohjoisosassa länteen, Adrianmerellä Dalmatian rannikolla virtaus on luoteeseen ja Italian itärannikolla kaakkoon, Italian ja Korsikan sekä Sardinian välissä Tyrrhenanmerellä on kiertovirtaus myös vastapäivään. 

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö meriveden korkeus vaihtelisi vuorokauden aikoina. Esim. Adrianmerellä, joka on tavallaan "suljettu lahti", on selvästi havaittavissa semi-diurnalinen vuorovesi; vuorokauden aikana toistuu tasaisesti korkea korkean veden ja matalampi korkean veden aika alavesien välissä. Täyden kuun ja pimeän kuun aikana veden korkeuden vaihtelu on lähes jopa puoli metriä. Purjehduksellisesti tämä ei vaikuta esim. reittisuunnitteluun, mutta vedenkorkeuden muutokset voi havaita hyvinkin selvästi satamissa. 

Korkea- matalapaineen vaikutus meriveden korkeuteen on havaittavissa sekin Välimerellä samalla tavalla kuin kotoisilla vesillä. Korkea ilmanpaine painaa vedenpintaa alaspäin ja matalapaineella se kohoaa. Yhden millibaarin paine-ero vastaa suunnilleen yhtä senttimetriä vedenkorkeudessa. Normaali ilmanpaineen vaihtelu voi siten aiheuttaa useiden kymmenien senttimetrien vedenkorkeusvaihtelun. 

Välimerelläkin meriveden korkeuteen vaikuttava tekijä on tuulten aikaan saama vesien pakkautuminen. Iltapäivällä satamaan tultaessa lankoki asettuu vaakasuoraan ja illalla ravintolasta palatessa onkin veneeseen mentäessä edessä jyrkkä alamäki. Ja voi olla varma, että peräköydet ja mooring line ovat piukkoina. Tähän veden korkeuden vaihteluun vaikuttaa merkittävästi tuulet, jotka saavat päivän aikaan vesimassat pakkautumaan mataliin lahtiin ja mm. satama-altaisiin. Tuulen tyyntyessä "meri vetäytyy takaisin" ja samalla veden korkeus laskee. 

Adrianmerellä kaakon tuuli jugo tai sirocco saa aikaa vesien pakkautumisen "luoteispohjukkaan" ja tuulen lakattua "paluuvirtaus" on havaittavissa vedenkorkeuden muutoksena. Tämä ilmiöhän on tuttu myös esim. Suomenlahdelta, missä pitkään voimakkaana jatkunut etelä/lounaistuuli nostaa meriveden korkeutta ja vastaavasti pohjoinen tuuli saa rantaviivan muuttumaan niin että esim. Lauttasaaressa pääsee kävelemään Vattuniemen kärjestä sadan metrin matkan kuivin jaloin Sisä-Hattuun.