Ateena - Antiikin syntysija

Purjehdus suojaisella Saronikin lahdella sopii niin aloittelijoille kuin leppoisasta purjehduksesta pitäville kokeneille purjehtijoille. 

Ateenan suosituin lähtösatama on Kalamakin marina. Lähtösatamaksi voi valita myös Ateenasta noin 30 mailia etelämpänä olevan Lavrion kaupungin. Matka Ateenan kansainväliseltä lentokentältä sinne on samanpituinen, mutta vähemmän ruuhkainen, pikkubussilla n. 45 minuuttia.

Purjehdus suojaisella Saronikin lahdella sopii niin aloittelijoille kuin leppoisasta purjehduksista pitäville kokeneille purjehtijoille. Suosituin lähtösatama on Kalamakin marina Ateenassa. Tavallisin reitti on purjehtia täältä esimerkiksi länteen Peloponnesoksen viehättävään Epidhavroksen kylään, täältä etelään Poroksen saaren samannimisen kylään, josta saa Kreikan parasta stifadoa (perikreikkalainen pataruoka). Porokselta Hydran saarelle Mandrakin kylään, josta juuri illan suussa ovat poistuneet  kaikki Ateenan päiväretkeläiset. Illan hämärtyessä täältä löytyy venekunnille toinen toistaan viehättävämpiä tavernoita.

Vaihtoehtoinen reitti on purjehtia Ateenasta pitkin rannikkoa pohjoiskyklaadien Kealle, Serifokselle ja Sifinokselle. Tai tutustua Evianlhden pikkukyliin (Karistos, Khalkis, antiikin Marathon) ja suojaisiin luonnonlahtiin. Paluumatkalla voit ankkuroida Sounionin lahdelle ihailemaan auringonlaskun aikaan kuuluisaa Apollon temppelin pylväikköjä. 

Myötäiset

  • Monipuolinen valikoima veneitä
  • Kaksi lähtöstamaa: Kalamaki ja Lavrion
  • Saronikin lahden useat ja lyhyen matkan päässä olevat satamat
  • Hydra
  • Hyvät lentoyhteydet Ateenaan mahdollistavat myös viikonloppupurjehdukset

Ateena on nostalgisin paikka aloittaa Välimeren purjehdus. Sieltä useimmat ovat aloittaneet Välimeren valloituksensa.

Teemu Kiiskinen, OnSail Crew