Missä sinä haluaisit purjehtia?


Kreikka

Kun miettii Kreikkaa kohteena, tulee ensimmäiseksi mieleen turkoosiin värinen meri, saaret pienine kalastajakylineen ja vaaleahiekkaiset luonnonlahdet. Kreikan mantereen ja saarten 15 000 kilometrin pituinen rantaviivaa mahdollistaa aina uusien reittivaihtoehtojen löytymisen. Tästä johtuen purjehtijat palaavat tänne vuodesta toiseen. Kreikan purjehduksilla on suosituinta purjehtia saarelta toiselle (Island Hopping). Purjehduspäivän kohdesatama on usein näköpiirissä jo aamusta alkaen.

Suosituimmat purjehdusalueet ovat Joonianmeren vehreä saaristo (lähtösatamat Lefkas ja  Korfu), Saronikinlahti (lähtöstamat Ateena tai Lavrion) ja Dodekanian saaret itäisellä Ageanmerellä (lähtöstamat Kos ja Rodos). Kahden viikon purjeduksilla ehtii vierailemaan Etelä-Kyklaadien ja Keski-Kyklaadien saarilla: Santorini, Ios, Astipalaija, Amorgos, Mykonos. Lähtösatamana esimerkiksi Ateena tai Kos.

Kreikassa charterkausi alkaa jo maaliskuun lopulla, kun lämpötila nousee yli meriveden lämmön. Mitä pidemmalle idenpänä purjehdualue on, sen aurinkoisenpana ja varmempana alku- ja loppukauden sää yleensä pysyy. Joonianmeren purjehduskausi on toukokuun alusta syyskuun loppuun, itäisellä Ageanmerellä purjehduskelit ovat suomalaiselle sopivat jo huhtikuun alusta aina lokakuun loppuun.

Turkki

Pieniä kyläsatamia, idyllisiä luonnonlahtia ja pikku ravintoloita, kymmeniä ankurointiin sopivia poukamia ja shoppailjoiden iloksi suurempia kaupunkeja. 


Turkin suositinta purjehdusaluetta kutsutaan kutsuttu nimellä nykyisin  “Blue Voyage”. Se käsittää rannikon Bodrumista Antalyaan, saman alueen, jossa Odysseus kohtasi seireenit ja jättimäisen kykloopin. Onneksi niistä ei ole vaaraa nykyään, vaan kaikki kohtaamasi paikalliset asukkaat ottavat purjehtijat avosylin ja ystävinä vastaan.

Kroatia

Kroatia on yksi maailman suosittuimista purjehduskohteista. Dalmatian yli tuhat kilomerin rannikko ja  Adrianmeren saaristo tarjoavat veneiljöille lukemattomia luonnonlahtia, pieniä kyliä, venetsialaisvaikutteisia kaupunkeja ja kymmeniä täyden palvelun ACI-marinoita. Ystävälliset ihmiset, erinomainen ruoka ja viinit tekevät Kroatian purjehduslomasta ikimuistioisen.