Kristina Lindqvist

Purjehdukseni aloitin Sipoonlahdella optimistijollalla niin kuin oppikirjassa neuvotaan. Purjehtivat vastarannan lapset houkuttelivat Merenkävijöiden juniorileirille ja 10 kesää vierähti Sulkaniemessa leiriläisenä ja kouluttajana. Niin tärkeiden kavereiden kanssa oli helppo jatkaa kilpapurjehdusta Särkällä. Vähitellen alkoi kysyntää olla myös avomeriveneiden miehistöihin. Sain purjehtia taitavien ja luotettavien kippareiden kyydissä. Joskus yksin purjehtiessa, varsinkin kovalla tuulella, pelotti ihan kamalasti. Mutta pelko katosi kun sain olla osa miehistöä.

1986 olin ensimmäistä kertaa kipparina 40-jalkaisessa Patricia of Finland -trimaraanissa, jolla purjehdimme kilpaa hyvällä menestyksellä Itämeren ympäri. Ikää ei ehkä ollut riittävästi mutta innostusta sitäkin enemmän. Kipparin on ansaittava paikkansa. Ja tekemällä oppii. Ymmärsin vastuun ja halusin luoda veneeseen mahdollisimman turvallisen olon. Samalla ajatuksella olen koettanut hoitaa kaikki hienot projektini. L'Oréal, Audi TT ja Suunto purjehtivat hyvällä menestyksellä ympäri Suursaaren, Gotlannin ja muut avomerirankingit.

Seikkailunhaluni vei minut 90-luvun alussa purjehdukselle Venetsian rajamailta Ateenaan. Kolmen viikon aikana aukeni ihan uusi maailma ja ymmärsin, että tänne on päästävä uudestaan. Ahmin kaikki Göran Schildtin kirjat ja pari vuotta myöhemmin purjehdinkin jo Saronikin lahdella veneellä nimeltään Kiss 80. Siitä alkoi hienojen Välimeren purjehdusten jakso elämässäni. Purjehtija-lehti aloitti kevät- ja syyspurjehdusten perinteen, jota jatkoivat Navigare ja Nautic. 10 ja jopa 17 veneen laivueilla on kierretty Kreikan, Turkin ja Kroatian rannikot. Jopa 100 purjehtijan amiraalina on paljon vastuuta mutta onnistumiset ovat päällimmäisenä mielessä. Iltapäivän paras hetki saattaa olla se kun rantakahvilasta voi ihailla perille päässyttä laivuetta ja tyytyväiset purjehtijat käyvät kertomassa kuulumisiaan ja omia onnistumisiaan. Ja innokkaimmat kyselevät jo, että minne mennään huomenna.

Purjehdusta kesät talvet, huvikseni ja työkseni. Päivätyössäni WB-Sailsin purjeompelimossa tapaan jatkuvasti purjehtjoita, niin kokeneita kuin aloittelijoita. Juttelemme heidän purjeistaan, veneistään, varusteistaan, reissuistaan ja haaveistaan. Ison veneen ylläpito vie aikaa ja rahaa. Olen omaksunut laiskan purjehtijan roolin - menen sinne, minne minut lähetetään. Ja purjehdin sillä, mikä minulle annetaan. Vuokravenepurjehduksen parhaita puolia onkin, että voi kokeilla erilaisia veneitä. Joka vuosi tulee uusia malleja ja harva meistä saa purjehtia yhtä hienoilla veneillä Suomessa kuin Välimerellä. OnSailin hyvät vuokraamot pitävät veneensä huippukunnossa ja on mukavaa lähteä laiturista luottavaisin mielin. Ja viikon päätteeksi voi jättää veneen laituriin tietäen, että se tarkastetaan ja laitetaan kuntoon seuraaville purjehtijoille.

Minulta kysytään usein, että minne kannattaa mennä. Myönnän että Turkki on vienyt sydämeni. Mukavat ihmiset, leppoisat lahdet, kirkkaat vedet ja hyvä ruoka. Thaimaa, Malesia, Seychellit ja Karibiakin ovat tuttuja. Mutta yhtä mielelläni lähden minne vaan OnSailin kohteeseen. Jokaisessa maassa on omat hienoutensa ja jokaisesta matkasta voi tehdä upean. Tuttu kohde on turvallinen kun tietää tuulenpuuskat ja laituripaikat. Mutta joka kerta voi kokea seikkailun ja  löytää uutta kerrottavaa seuraaville. Jotain sellaista, joka jää korvan taakse. Jotain sellaista, joka saa kuulijan lähtemään mukaan. Vuosien varrella olen saanut lukemattoman määrän hyviä matkapurjehdusystäviä. Mieltä lämmittää kun he lähtevät uudelleen ja uudelleen. Lähde sinäkin seikkailulle. Ja varokin, sillä moni on jäänyt koukkuun.