Muistoja Aeolian purjehdukselta

Lokikirja Club Sportivo F.B.:n Aeolian purjehdukselta 2006

Vene: Fountaine Pajot Lavezzi 40 katamaraani “Thoenicussa”
Miehistö: Styyrpuurin vahti: Hessukoo, Marza, Eski ja Monica. Paapuurin vahti: Jape, Tupe, Herkku ja Magga.
Muut venekunnat pujehduksella: Lavezzi 40, Bavaria 47, Bavaria 42, Bavaria 40 ja Bavaria 38

11.6. Sunnuntai

Suora lento Helsngistä Catanian kentälle Sisiliaan laskeutui n. klo 10.25 paikallista aikaa ja parin tunnin bussikuljetuksen jälkeen saavuimme Sant’Agatan pieneen marinaan. Bussimatkan aikana Tuure piti leikkisää tietovisaa. Jättämällä huomioimatta bussin takaosaston oikeat vastaukset Tuure sai leikkisän liikanimen “Kuuro-Tuure”. Todistuksena tästä Tuure sai taukopaikalla Marzalta lahjana “I cant´t see, I can´t hear, I can´t talk” -T-paidan.

Edellisviikon kestänyt matalapaine näkyi vielä satamassa melko kovana tuulena ja sisään asti ulottuvana ristiaallokkona. Hoitelimme marinan toimistossa paperimuodollisuudet ja basemanageri Giovanni perehdytti molempien Lavezzien päällystön veneiden suhteellisen tuttuihin jutskiin.

Uusi purjehdustuttavuus löytyi puoliksi kroatialaisesta saksalaiskaverista Andreaksesta, joka oli asunut jo pari vuotta Sisiliassa. Andreas teki charteria muutaman viikon kesässä omalla 15 vuotta vanhalla Bavaria 39:llä. Hän kertoi saavansa kahden viikon keikasta rahat kuuden elämiseen.

Hän myös toimi jonkinlaisena “freelancerina” marinassa, osallistuen kaikkeen mahdolliseen. Mustia pilviä veneiden vastaanotossa väijyi Gugin veneen yllä, sillä siinä ilmeni melkoinen dieselin katku styyrpuurin perähytissä. Bunkan patjojen alla oleva levy oli selvästi murtanut alla olevaan dieseltankkiin johtavat putket. Katku oli myös levinnyt patjoihin ja ihmetytti lähinnä kauanko vika veneellä oli ollut. Klo 17 parin kilometrin päässä olevasta ravintolasta isäntä saapui ottamaan vastaan ennakkotilauksia venekunnilta illallista varten.Yksikään tilauksista ei tainnut osua kohdalle ja loppulaskutkin olivat luvattua pienemmät. Maukkaiden pizzojen ja sisilialaisen viinin jälkeen kajautimme ilmoille ukulelella säestäen “Rokulipäivän” ja “It´s Now or Never”. Noin kaksi- ja neljävuotiaat italialaisveljekset saapuivat käsikädessä pöytämme viereen ihmettelemään silmät ymmyrkäisinä suomalaispurjehtijoiden meininkiä. Vielä illalla, vanhan tavan mukaan, nautimme veneellä alkohoolia.

12.6. maanantai

Uskomatonta kyllä, mutta Hessukoo heräsi vasta venekunnan viimeisenä heti puoli yhdeksän kieppeillä, vaikka sattui olemaan hänen synttäripäivänsä.

Aamushamppanjoiden, ei siis skumppien, jälkeen kaikui laitureilla pariinkin otteeseen “Happy Birthday to You”. Marde-Lirde oli valmistanut paikallisista kukista synttärisankarille kipparikokoukseen numeroa 65 olevan kukkaseppeleen. Gugin veneen dieselongelmaankin löytyi jonkinmoinen ratkaisu. Bunkan pohjalevyssä olevaa reikää suurennettiin, niin ettei levy enää painanut putkiin. Osa miehistöistä suoritti vielä bunkrausreissun kaupungin markettiin. Pääsimme koko joukko merelle klo 10 jälkeen. Wespa klo 10.05. Tämän jälkeen Hande, Jarmo, me, Jukka ja Gugi viimeisenä n. 10.40. Meri oli edelleen kovien tuulien jälkeen melko levoton ja joissain miehistön jäsenissä näkyi lievää harmautta kasvoissa ja juttu ei aivan luistanut edellisillan tapaan.

Meno muuttui ratkaisevasti mukavammaksi kun tuulta nousi riittavästi, nostimme purjeet ja lähdimme paapuurin halssilla purjeet piukalla kohti Vulcanon ja Liparin välistä kapeaa salmea. Matkaa tässä vaiheessa salmeen oli parikymmentä mailia. Parhaimmillaan tuuli nousi 9 metriin sekunnissa ja paras speedyhavainto oli 7,9 solmua. Tuuli oli kuitenkin melko vaihtelevaa voimakkuudeltaan ja hetkittäin vauhti putosi alle neljän solmun. Klo 14.30 tuuli moinasi siinä määrin, että pistelimme purjeet pakettiin ennen salmeen tuloa ja jatkoimme moottoroiden kohti Isola Liparin pääkaupunkia – Liparia. Parkkeerasimme mooringin varaan lahden pohjoispäähän, Pignataron marinaan. Marinamaksu 6 metriä leveästä katista oli 45 euroa, sisältäen sähköt, vedet ynnä muut tykötarpeet. Illalla lähdimme takseilla kylille, Hande, Solveig ja Vilma meidän venekuntamme vahvistuksina. Syömäpaikka löytyi hienommanpuoleisen ravintolan puutarhasta. Tässä kohtaa Herkku eksyi joukosta. Pizzat hallitsivat tälläkin kerralla ruokatilauksia. Ravintolasta poistuessamme Italia ja Ghana pelasivat MM-ottelua. Italia johti vain 1-0. 10 minuuttia myöhemmin ja 20 minuuttia ennen pelin loppua Liparin pääkadulta kuultiin suoraa huutoa, kun Italia teki 2-0. Isabella, tilataksin kuski, kyyditsi meidät parin kilometrin matkan takaisin marinaan.

13.6. tiistai

Lähdimme aamulla koko joukko Isabellan kyydissä takaisin keskustaan brekkarille ja suorittamaan täydennysbunkrausta Liparin suurimmasta marketista, jonka jälkeen Isabella kuskasi meidät taasen marinaan. Ja vielä ennen lähtöä hän kuskasi Hessukoon kaupungin keskustaan ostamaan unohtuneet videonauhat.

Merelle pääsimme lähtemään viimeisenä klo 12.10, heti Jukan jälkeen. Nostimme purjeet melkein heti ja ottelimme kuvia Jukan veneestä. Lähdimme kohti Strombolin tulivuorisaarta. Aluksi kevyt tuuli tuli lähes perästä ja ainoa konsti päästä eteenpäin oli virittää purjeet virsikirjalle. Vauhtia emme saaneet juuri kolmea solmua enempää, mutta noin klo 14 tuulen suunta selkiintyi läntiseksi ja rapsakkaassa sivutuulessa kehittyi vauhtia ajoittain lähes kahdeksan solmua. Klo 16 jälkeen ankkuroimme Strombolin koilliskulmaan Vincenzon lahdelle. Hessukoo ja Herkku lähtivät jollalla tutkimusmatkalle rantaan. Matkalla poimimme Vilman kyytiin. Puskimme matkalla rantaan Ekin ja Raijan, jotka olivat liikkeellä hartiavoimin. Rantautuessa sopiva swellin ja laivan nostattaman aallon yhdistelmä aiheuttivat Herkun horjahtamisen veneestä ja puolittaisen kastumisen – sen puoleisen, jossa oli lompakko ja kännykkä. Perälautaan osunut aalto osui myös Hessukoon syliin, mutta hän päästi veden valumaan välittömästi mereen ja selvisi pelkällä vaatteiden kastumisella. Rannassa Tuure ja Sundu nauttivat jo oluita ja märät tiedustelijamme asettautuivat heidän seurakseen tuopillisen ja valkoviinilasillisen ajaksi. Heidän palattuaan veneelle vahvistui päätös jäädä syömään illlallista ankkurissa. Länsituuli liikutteli veneitä sen verran, että veneen jättäminen ilman vahtia arvelutti. Sitäpaitsi ajatus tandoorikanapastasta ja hyvä seura innostivat kaikkia viettämään illan veneellä. Illallisen jälkeen noin klo 22 idästä nousi persikanpunainen mollikka – the Strawberry Moon. Marza ei alkuun uskonut ilmiötä kuuksi, vaan piti sitä jonain meidän järjestämänä juttuna. Puolen yön aikaan tuuli moinasi, kääntyi melkein etelään ja käänsi kaikki veneet lahdella 90° vasempaan. Varmuuden vuoksi 00.45 Eski ja Herkku jäivät pitämään vahtia. Vahtiminen palkittiin parilla Strombolista taivaalle nousevalla kipinä- ja tulisuihkulla.

14.6. keskiviikko

Klo 04.45 Hessukoo nousi tarkkailemaan tilannetta. Lahti oli miltei tyyni ja rannalta kantautui EU:n ja Naton joukkojen yhteisiä rannikkotykistöharjoituksia muistuttava kumea jylinä. Söimme aamiaisen veneellä ja kävimme jollalla muissa veneissä suorittamassa lyhyen päivän briefauksen. Saimme Handen veneeltä mukaan jäniksen, Vilman, joka lähti rohkeasti meidän veneeseemme vietämään “Yazzi-päivää”. Klo 11.10 nostimme ankkurin ja suuntasimme lähes pläkälle merelle ja kohti Salinan saarta. Vielä kahdeksan mailin päässä rannasta Stromboli hyvästeli meitä mahtavalla murinalla ja taivaisiin kohoavalla valkoisella höyrypilvellä.

Matkamme jatkui koko päivän hissukseen moottoroiden noin viittä solmua ja yazzia harrastaen. Lounaaksi merellä nautimme Hessukoon laatimaa “Pasta Strombolia” ja edellisillasta jäänyttä tandoorikanaa “Vespanrengas”-pastalla. Santa Marinan kaupungissa on kaksi satamaa: pohjoinen, joka on pääasiassa tarkoitettu reittilaivoille, ja uusi eteläinen, joka on noin 60-70 huviveneelle tarkoitettu marina sähkö- ja vesifasiliteetein. Klo 16 marina oli niin täysi, että siirryimme Jukan katin perässä kaupalliseen satamaan. Parkkeerasimme veneet turkkilaisen gouletin viereen, joka toimi ravintola-pubina. Omistaja oli milanolainen ravintoloitsija, joka oli ostanut laivan Turkista viime vuonna ja päättänyt muuttaa itsensä jonkun lajin elämäntapaintiaaniksi. Kävimme gouletilla ankkurijuomilla ja päätimme pitää laivalla iltasyömisien jälkeen jatkot elävän musiikin kera.

Oppaissa kehutuin ravintola, Porto Bello, oli useimpien venekuntien valinta illan ruokapaikaksi. Klo 21 jälkeen meren koettelemuksista väsyneet miehistöt kerääntyivät lähes viimeisillä voimillaan kuuntelemaan Japen, Kepan, Handen ja Hessukoon musiikkiesityksiä. Myöhemmin Eski kuulutti sisään yllätysesiintyjän, isännän tyttären Saran, joka esitti pari kappaletta poikkihuilulla ja vetäisi lopuksi orkesterin säestyksellä “O sole mion” antaumuksella, joka olisi hiljentänyt itsensä Laila Kinnusen. Ennen puolta yötä lähes kaikki olivat palaneet veneilleen. Vain Kettu selitteli mielenkiintoisia asioita laivan salongissa, osittain käsin, kamera kaulassaan. Hessukoo saattoi hänet korvasta ohjaten laiturille.

15.6. torstai

Päätimme koko venekunta mennä naapurigouletille englantilaiselle aamiaiselle. Paistetut munat, pekoni ja kylmät pitkät oluet maistuivat. Myös Tuurelle, joka nautti aamiaista seurassamme vierailevana tähtenä. Päivä näytti vielä puolen päivän aikaan lähes tuulettomalta. Kaupalliseen satama-altaaseen tulevat lautat ja yhteysveneet aiheuttivat kuitenkin kasvavan swellin takia sen verran turvattomuuden tunnetta, että päätimme suunnata pikimmiten merelle. Toivoimme kuitenkin saavamme veneen tankattua vedellä ennen lähtöä. Vieressämme oli huoltoeseman laituri, mutta vesi oli “tilapäisesti” poikki. Kävimme naapurigouletin kipparin vinkistä juttelemassa vedestä viereisessä satamatoimistossa italiankielentaitoisen satamakapteenin Robertin eli marinan “capon” kanssa. Avuksi tuli satamavirkailija, joka oli kuin yhdistelmä helvetin enkeleiden täysjäsentä, amerikkalalaista vapaapainijaa ja “Pirates of Caribbean” -leffan puosua. Asiat meni suit sait ja konttorin kulmalta löytyi 70 metriä pitkä vesiletku, joka riitti 69,5 metrin matkan vesitankkiimme.

Menin kysymään veden hintaa, vahingossa 20-euronen kädessä. Capo nyökkäsi ystävällisesti, että se on sopiva raha. Jäi kaivertamaan mieltä, olisiko 10-euronen ollut yhtä sopiva. Lähdimme merelle samaan aikaan Handen veneen kanssa, aluksi moottorilla rutkutellen. Mutta jo puolen tunnin kuluttua virisi sen verran tuulta, että pääsimme melkein plattiksella 3-4 solmua. Jukan vene ilmoitti pian puhelimella, että aiottuun satamaan Vulcanolla ei kannattaisi jäädä. Ankkuripaikka ei ollut kummoinenkaan, mutta enemmän kammotti ajatus mahdollisesti kääntyvästä tuulesta seuraava, leijuva rikin haju.

Päätimme mennä suoraan Lipariin, tällä kertaa lähemmäksi keskustaa. Mereltä katsoen tankkauslaiturin vasemalla puolella olevaa T-laituria isännöi Angelo, mutta tällä kertaa laiturilla oli apuna Piero. Parkkeerasimme veneen laiturin päähän Gugin veneen viereen ja hetkeä myöhemmin Hande kiinnittyi meidän paapuriin. Myöhemmin vielä Wespan ja Jukan veneet kiinnittyivät laituriin. Illaksi riensimme Liparin keskustaan, tuttuun pizzeria/ristoranteen. Veneemme pöytään liittyi myös Hande, Solveig ja Vilma, mutta Magga päätti lähteä omine nokkineen etsimään kalaravintolaa. Pelasimme koko pöytäseurue, eli 10 henkeä, “silmämurhaajaa”. Hessukoo nousi arvonnan kautta kolme kertaa peräkkäin “murhaajaksi”. Todennäköisyys tähän on noin 1/1000. Vilma oli illan neljäs “murhaaja”, mutta jäi kiinni juuri ennen loppusuoraa. “Quattro Formaggi -Pizzojen Ystävät” (Tupe ja Hessukoo) antoivat pizzoista 9,5 pistettä. Paikan lasagne sai murha-arviot. Matkalla veneelle havaitsimme aina alkohoolille person Jukan venekunnan istuvan katuravintolassa. Itse emme nauttineet mitään, mutta esittäydyimme toisillemme kaikkien äidin tyttönimillä ja lapsuuden toiveammateilla. Veneelllä jatkuivat mielettömät Trivial-talkoot. Lopuksi joukkuekisassa pelasivat JapeTupe ja MarzaHerkku. Seuraavana aamuna Jape pesi kiltisti molempien ponttoonien vessat.

16.6. perjantai

Aamu alkoi tosi rennosti, koska päätimme viipyä Liparissa toisenkin yön ja suorittaa pakolliset shoppailut siellä, Aeolian saarten ainoassa “ostossatamassa”. Herkku tosin lähti jo aamuvarhain pontevasti Arskan kanssa tutkimaan Liparin merimuseota. Gugi päätti lähteä Vulcanolle, samalle lahdelle, jolle Jarmon porukka oli päättänyt jäädä. Muut lähtivät niinsanotusti hengailemaan kylille etsimään sopivaa lounaspaikkaa. Kymmenien “Tää käy kyllä mulle”-kommenttien jälkeen päädyimme samalle terassille, jossa olimme tavanneet Jukan porukan. Myöhemmin joukkoomme liittyivät kuin taikaiskusta seikkailevat veneilijämme Magga ja Herkku. Lounaan jälkeen kävimme paikallisessa marketissa suorittamassa viimeiset bunkraukset, jotka pääasiassa olivat SkumppaSussuille kuohuvaa, viiniä ja vessapaperia. Herkku myös huomasi, että hänellä ei ole ollut mukana pyyhettä, joten hän osti itselleen sellaisen. “Emergency-häipymisen” suoritti Eski kesken kauppojen ja muu ryhmä löysi hänet cappuccinoa nauttimassa lähiravintolassa.

Päätimme jatkaa rentoilua veneemme kannella. Ettei asia olisi mennyt pelkäksi viinin nauttimiseksi, otettiin äijien kesken Trivial-kisa. Noin neljän tunnin ja 11,5 viinipullon kuluttua kisan voitti Jape, tokana Herkku, kolmantena melkeinpä yllättäen Hande, joka viilensi itseään ottelun jälkeen 1,5 litran vesipullokastelulla. Ihan vikaksi tällä kertaa jäi yhtä yllättäen Hessukoo. Illalla kävelimme rannan lähimpään pizzeriaan, jossa oli tosi viehättävä sisäpiha, tosin neonputkilla valaistu. Vilman spontaani mielipide: “Ihan köyhä paikka!” Tunnelmaa hiukkasen kevensi aito pizzakiviuuni, josta vähän herkesi lämpöä saliin, jossa muuten oli n. +25. Täällä ilmeisesti ainoa kalaruuan valitsija, Hande, osui kalleimpaan mahdolliseen annokseen – 25 euroa! Magga jäi rimpuilemaan ravintolalaskun kanssa. Muu joukko käppäili vapaamuotoisessa jonossa yhteiselle laiturille, mutta omille veneilleen.

17.6. lauantai

Säätiedotus ei luvannut tallekään päivälle kovia tuulia, mutta päätimme kaikkien veneiden kesken suorittaa leikkimielisen kisan kohti Sant’Agataa.

Aamulla sissiryhmä Magga, Monica ja Tupe, lähti vielä Liparin kylille tuliaisostoksille. Kesken kauppareissun Monica kävi “kahvilla” ja vessassa (samassa paikassa, jonne Eskillä oli ollut kiire edellisenä päivänä). Ryhmän tuliaiset olivat kaksi pulloa skumppaa. Klo 9.50 irrotimme mooringit ja peräköydet. Jape suhaili veneen tankkauspaikalle. Tankkauksen jälkeen Eski haki tuntumaa katamaraanilla manoveeraamisesta ajamalla ulos.

Sovimme treffeistä ja yhteisstartista Jarmon ja muiden kanssa Volcanon ja Liparin välisessä salmessa. Melkein tasan 11.00 suoritimme kaikkilla veneillä (paitsi Gugi) yhteislähdön, joka 20 minuutin pläkäilyn jälkeen päättyi moottoreilla siirtymiseen neljä mailia ulos salmesta ja uusintastartin siirtämiseen 45 minuutilla eteenpäin. Lähellä uutta aikaa myös Gugi ilmaantui kehiin ja liittyi joukkoon, kun tuuli nousi koillisen ja idän välistä. Kaikki veneet tuulettivat kuuliaisesti purjeita ennen uutta lähtölinjaa. Klo 11.45 starttasimme ilman yhtään varaslähtöä. Alusta alkaen Wespan vene pääsi keulimaan, kattien tehdessä lähinnä toisillensa kiusaa. Meidän Lavezzin huipuksi saimme 6,6 solmua. Vasta pari metriä kovemmalla tuulella katamaraanien edut olisivat tulleet esiin. Kaikki kuusi venettä saapuivat Sant’Agatan edustalle keskelle pläkää neljännesmailin sisällä, ensimmäisenä kuitenkin Wespa Bavaria 42:lla.

Veneiden luovutuksessa ei kenelläkään ollut suurempia ongelmia.

Viikon varrella Jukan venekunta huomasi Lavezzin paapuurin ylimmän saalingin pyöristetyn muovihelan olleen rikki. Estääkseen purjeen repeämisen, miehistö teki tyhjästä vesipullosta saalingin päähän proteesin, jotta purje ei takertuisi siihen. Vuokraamon tyttö halusi allekirjoituksen kipparilta, että he olivat rikkoneet saalingin muovipään. Rahaahan ei olisi tarvinnut maksaa, kun omavastuunpoisto oli kaikilta maksettu.

18.6. lauantai

Herätys oli kaikilla veneillä viimeistään puoli seitsemän kieppeillä. Joillain, armorukoiluiden jälkeen, vasta 06.35! Bussit odottivat väsyneitä purjehtijoita vuokraamon edustalla ja kotimatka saattoi alkaa. Lento Hesaan oli ajallaan ja kaikki pääsivät onnellisesti kotiin.