Joulupukin vanavedessä Turkissa.

Välimeren upeimmilta purjehdusalueilta löytyy joulupukin kotisaari.

Villisikojenlahti sijaitsee joulupukin saaren läheisyydessä. Sieltä saa loistavaa villisikapataa.

Turkin rannikkon eteläisin osa itäisellä Välimerellä tarjoaa veneilijälle kaikkea mitä viikon purjehduslomalta uskaltaa toivoa. Historiaa, pieniä kyläsatamia, yhden ravintolan luonnonlahtia, kymmeniä yöpymiseenkin sopivia poukamia tai shoppailijoiden suosimia suurempien kaupunkien marinoita. Aidosti ystävälliset ihmiset ja huhtikuusta lokakuun loppuun paistava aurinko kruunaavat loman, jota mukana olleet haikaillen muistelevat vielä joulunpyhinä. “Blue Voyageksi” nykyisin kutsuttu purjehdusalue käsittää rannikon Bodrumista Antalyaan, saman alueen, jossa jo Odysseus kohtasi seireenit, hänen miehistönsä noiduttiin possuiksi ja hän puhkaisi ihmissyöjäjättiläisen ainoan silmän.

Saksalaisen Stern-lehden teettämän tutkimuksen mukaan tämä vesialue mitattiin taannoin Välimeren puhtaimmaksi. Se oli ainoa vesialue koko Välimerellä, jossa kolibakteerilukema oli tasan nolla. Marmariksesta itään alkaa Lyykian rannikko. Jos tästä haluaa vielä parhaat palat, löytyvät ne Ekinçikin lahden ja Kekovan uponneen kaupungin maisemista. Varsinkin avomereltä katsottuna rannikko vaikuttaa karulta jyrkkine asumattomine rinteineen, mutta kartalta näkee helposti, että koko rannikko on täynnä lahtia, joista löytyy vielä pienempiä lahtia kymmenine poukamineen. Näillä lahdilla oli merirosvojen aikoinaan helppo lymyillä, kun he piinasivat pyhälle maalle matkaavia ristiretkeläisiä.

Navigointi täällä on suomalaiselle veneilijälle, kuten lähes kaikkialla Välimerellä, lastenleikkiä. Kun peräköydet on irrotettu, vettä kölin alla on kymmeniä metrejä. Syvin kohta löytyy Fethiyen lahden suulta, lähes neljä kilometriä. Näin gepsujen ja plottereiden kehittyneessä maailmassa onkin hauskaa harrastaa maisemanavigointia, mittailla matkoja peukalon ja etusormen kanssa, ottaa suuntimia kaukana siintäviin vuorenhuippuihin ja arvioida veneen vauhtia näppituntumalla. Ja muutenkin “tuon niemen jälkeen tulee tuo niemi” -pohjalta navigoiminen tuo purjehdukseen sopivaa rentoutta.

Useimpien venevuokraamojen satamat sijaitsevat Göcekissä, alunperin pienessä kalastuskylässä, josta on kasvanut viehättävä neljän marinan pikkukaupunki. Täältä on helppo suunnata tuulien mukaan joko itään kohti Ekinçikin lahtea tai jos meltemi puhaltaa riittävästi, itään pitkin rannikkoa aina Kekovaan saakka. Heikkotuulisinakin aikoina alueelta löytyy sopivia paikkoja lyhyiden päivämatkojen päässä toisistaan. Vaikka liikkuisi leppoisaa kolmea solmua, kerkeää purjehtien illaksi seuraavaan paikkaan.

Sää Lyykian rannikolla on Välimeren varmimpia auringon ja tuulien suhteen. Alueella kesä ja vakiintuvat tuulet alkavat melkein kuukautta aiemmin kuin esimerkiksi Adrian- ja Joonianmerellä tai Kyklaadeilla.

Keväällä Dodekanesian alueella Kosin ja Turkin mantereen välissä sää voi olla huomattavasti kylmempi ja alkava meltemi paljon kovempi kuin 100 mailia idempänä Lyykian rannikolla. Tämä johtuu siitä, että luoteistuuli Fethiyen lahdelle tulee osittain lämmenneen mantereen yli.

Meltemi puhaltaa pohjoisen ja lännen välistä, alkaa yleensä ennen puoltapäivää ja loppuu klo 17 mennessä. Tämän jälkeen mantereelta vielä puhaltaa tunnin mittainen lämmin “fööni”. Miehistön mukaavuuden kannalta suositeltavin tapa suunnitella reittiä on matkata länteen päin aamupäivisin ja purjehtia kohti itää iltapäivisin.

Varsinkin Kekovan suunnasta palattaessa kohti Fethiyen lahtea kannattaa Kalkanin ja Ölüdenizin välinen 25 mailin legin startti ajoittaa auringonnousuun ja asennoitua cruisailemaan koneella ensimmäiset kolme tuntia – tässä Pataran rannikolla nimittäin on vastavirtaa 1-2 solmua ja yleensä vastamaininki. Kryssimisestä näissä olosuhteissa saattaa tulla valituksien tulva ja kärsimysnäytelmä.

Sateita alueella ei juurikaan näe huhti- ja lokakuussa esiintyviä kuuroja enempää. Koko eteläinen Turkki saakin tarvitsemansa vesivarannot täyteen tammi- ja maaliskuun välisinä, lähes ympärivuorokautisina sateina.

Historian havinaa Lyykian rannikolla riittää. Ennen nykyistä Turkkia aluetta ovat hallinneet monet uskonnot ja kulttuurit. Ensimmäisenä aluetta asuttivat Lyykialaiset jo parituhatta vuotta ennen ajanlaskun alkua. Lyykialle myönnettiin jopa itsenäisyys Rooman senaatin toimesta v. 167 eaa.. Lyykialaiset olivat taitavia merenkulkijoita ja kuuluisia kevyiden ja nopeiden alusten rakentajina. Ajan kuluessa he saivat paljon vaikutteita myös antiikin kreikkalaisesta kulttuurista. Kauas merellekin erottuvissa kalliohaudoissa voi yhä nähdä joonialaisia pylväitä.

Kristinusko levisi myös alkuvaiheessaan alueelle ja Bysantin aikana Myran kaupungissa vaikutti Nikolaus-niminen piispa. hänen virka-asunaan sattui olemaan pitkä punainen hupullinen kaapu, jonka kaulus ja hihansuut oli reunustettu valkoisiksi. Tällä rakastetulla kirkonmiehellä oli tapana kerran vuodessa, joulukuun 6. päivänä, helpottaa köyhien ja vähäosaisten tuskaa heittämällä heille salaa ikkunoista rahaa ja elämää helpottavia pikku lahjoja. Piispa Nikolauksen kuoltua v. 362, hänet julistettiin pyhimykseksi ja haudattiin pienen Gemilerin saaren huipulle. Arabilaivaston uhatessa koko Lyykian rannikkoa 600-luvulla Gemiler ja koko rannikko evakuoitiin ja myös Pyhän Nikolauksen jäämistö siirrettiin sisämaahan kotikaupunkiinsa Myraan. Pyhästä Nikolauksesta kehittyi myöhemmin koko Välimeren alueella kalastajien ja merenkulkijoiden suojelupyhimys. Ajan kuluessa myös hollantilaiset merenkulkijat ottivat tämän valkopartaisen lahjanantajan omaan kultturiinsa Sinterklaas-nimisenä. Loppu historiasta onkin tuttua ja onneksi Markus-setä ja Tarvajärvi saivat joulupukin asutettua Korvatunturille.

Historiallinen menneisyys näkyy kaikkialla pitkin rannikkoa. Antiikin muistomerkkejä kuten kosmopoliittinen Kaunos, amfiteattereita, kylpylöitä, linnoituksia ja sargofageja löytyy lähes joka päivälle.

Itäänpäin suuntautuvalla purjehduksella on Kekovan 2000 vuotta sitten määnjäristyksessä uponnut kaupunki snorklaajan paratiisi. Tuntuu uskomattomalta tutkailla pinnan alla talojen kattoja ja vielä paikallaan olevia mosaiikkiseiniä. Joillain alueilla oli vielä kymmenen vuotta sitten uintikielto, jota Sahil Güvenlik (rannikkovartiosto) tehokkasti, mutta vain ystävällisesti huomauttaen valvoi. Jää vaikutelma, että historiallisten kokemustenkin puolesta veneilijä on etuoikeutetussa asemassa. Näille paikoille ei paljon turistibusseilla tulla.

Herkuttelu on aina ollut tärkeä osa vaativan Välimeren purjehtijan lomaa. Jos miehistössä sattuu olemaan innokkaita kokkaajia, löytyy Göcekin parista marketista (Migros ja Tansas) kaikki tarveaineet HK:n sinistä ja jälkiuunileipää lukuunottamatta. Ruuan hinta on noin puolet suomalaisen marketin laskusta. Tosin loppulaskua voi huomaamatta kasvattaa bunkrauskärryihin noukitut tuontitavarat, italialaiset salamit, australialaiset valkoviinit tai aito ranskalainen Camembert. Ne maksavat helposti kolme kertaa enemmän kuin Suomessa. Jos haluaa kokata jollain privaatilla luonnonlahdella omin porukoin, niin aivan loistavaa sisäfilettä saa aivan Migrosin vieressä olevasta lihakaupasta.

Useimmiten kuitenkin iltaruoka syödään ulkona (ihan konkreettisestikin). Mahdollisuuksia löytyy basaarien kebabkioskeista Kalkanin tai Kaşin gourmetravintoloihin. Cappuccino/espressobaareja ja pizzerioita löytyy niitäkin joka kylästä. Idyllinen pieni ravintola avotakkoineen luonnonlahdella on aivan oma, vain veneilijöille tarjoutuva mahdollisuus. Näillä paikoilla on yleensä oma “fixed menu”, eli alkupaloina turkkilaista mezettä: vihanneksia, salaatteja, mustekalaa ym. Pääruokana paikasta riippuen uunipariloituja lihapullia, lammasvuokaa tai vaikkapa villisikapataa, joka hämmästyttävän paljon muistuttaa kotoista karjalanpaistia. Päivän kala tai hummeri on yleensä myös vaihtoehtoina.

Kaupungeissa ravintoloilla on yleensä menu hintoineen, mutta pienemmissä kylissä ja luonnonlahdilla niitä ei ole. Ei ole kovinkaan kummallista, että veneen kippari neuvottelee illallisen hinnan etukäteen, jopa “all inclusive” -pohjalta, kaikki juomat mukaanlukien. Varsinkin kalaruokien hinta loppulaskussa on saanut monen suomalaisen purjehtijan poskipäät punottamaan. Kalan ja äyriäisten torihinnatkin ovat noin kolminkertaiset verratuna Helsingin kauppatorin hintoihin, joten kalan hinta kannattaa aina sopia ennakkoon.

Nähtävyyksiä ja retkiä voi tehdä oman maun mukaan. Hyvä retkikohde on esimerkiksi antiikin Caunos. Veneen voi jättää Ekinçikin lahden luoteiskulmassa olevan “My Marinan” laituriin ja lähteä jokitaksilla ajelemaan pitkin suistoaluetta. Dalyanin kylässä kannattaa myös käydä oluella tai viinillä. Matkalla näkee vaikuttavat kalliohaudat lähietäisyydeltä ja maisemat laitureille rakennettuine ravintoloineen ovat kuin suoraan Hemingwayn kirjasta. Reissuun menee nelisen tuntia.

Gemilerin saaren huipulle (99 metriä), joulupukin hautakuopalle patikointiin menee puoli tuntia, alastuloon 45 minuuttia. Huipulta aukeaa huikeat näkymät.

Fethiyessä aivan basaarien vierestä löytyy turkkilainen kylpylä “Old Hamam”. Saunaretki pesuineen ja hierontoineen on elämys, jota ei kannata jättää väliin. Sopiva aamulenkki myös liikuntaa kaipaaville on patikointi teitä pitkin “Kuninkaiden haudoille”.

Kalkanin rinteillä terassiravintolassa auringonlaskun aikaan maisemat ovat kuin toisesta maailmasta. Kaşin satamasta 15 minuutin kävelymatkan päässä on antiikin amfiteatteri, josta avautuu huikeat maisemat Kreikkaan naapurisaari Kastellorizoon. Kekovan lahti on paikka, jonka lahdilla ja maisemissa yksistään voisi viettää viikon. Paras aika Kekovaan on purjehtia illansuussa, jolloin päiväturistit ovat kaikonneet ja Kalen kylän tunnelmallisten laituriravintoloiden valot syttyvät ja kutsuvat luokseen päivätyön tehneitä purjehtijoita.

Lyykian rannikko tarjoaa purjehduksen ohella paljon mahdollisuuksia erilaisiin kokemuksiin. Jotkut matkustavat Välimerelle purjehtimaan unohtaen, että siellä kannattaisi myös matkustaa purjehtimalla.