Eka kertaa Välimerellä purjehtimassa!

Matkustamista johon jää koukkuun!

Jossain alitajunnassa oli vanhat matkatoimiston sloganit; unelmien Rodos, Kos.

Teki mieli lähteä jonnekin, kun alkukesä oli olllut enemmän viileä kuin lämmin. No nyt olisi tarjolla tuo unelmien Kos, mutta ei mikään rantaloma, vaan purjehdusmatka, jonka lähtösatamana Kos.

Ei mitään tietoa mistä on kysymys... minä purjehduskurssille Välimerelle? Äkkilähdöissä on aina omat jännityksensä, riskinsäkin. Lentokoneen laskeuduttua selvisi, mihin bussiin purjehtijoiden kuului mennä. Vasta siellä sitten tapasin koko joukon, kahden veneen miehistöt ja kipparit, kouluttajat. Samalla meille kaikille jaettiin tietoa tulevan viikon purjehdusreiteistä sekä eri kohteista. Yllätyin jo siinä vaiheessa. Siis purjehdusmatka, kurssi, mutta se sisälsikin aikamoisen annoksen kaikkea muuta mielenkiintoista, mitä matkan varrella olevat saaret tulevat tarjoamaan. Olin tainnut tehdä oivan valinnan.

Marinassa odotti vene... tosi hyvin varusteltu, kookas ranskatar. Näin ymmärsin toisten puheista. Pikku hiljaa olin osa tämän veneen miehistöä. Meitä oli kaiken kaikkiaan kahdeksan kurssilaista, toisessa veneessä kuusi. Aika mutkatonta ja vaivatonta asettumista ”taloksi”. Jaoin hytin toisen kanssa, joka oli ollut aikaisemmin vastaavanlaisella matkalla Joonianmerellä.

Pian oli aika lähteä merelle. Ruokaa oli hankittu marinan kaupasta melkoinen määrä. Kippari vakuutti, että kyllä se kaikki on meille tarkoitettu ja sanoi, että viikon kuluttua siitä ei ole paljoa jäljellä. Koska kyseessa oli purjehduskurssi, meille kaikille riitti tekemistä. Kippari – siis kouluttaja – kertoi vaihe vaiheelta mitä tulee tapahtumaan lähdösssä ja jakoi tehtävät. Näin tapahtui eri tilanteissa viikon aikana joka päivä, ja kunkin omat tehtävät vaihtuivat.

Ja siitä se alkoi minun purjehtijan ura. Ensimmäisenä tehtävänäni oli ohjata vene satamasta ulos väljemmille vesille. En ikipäivänä olisi kuvitellut, että tulen jotain tällaista tekemään. Onneksi kippari oli vierellä ja antoi selkeät ohjeet minulle. Ei aikaakaan, kun oltiin sataman ulkopuolella valmiit nostamaan purjeet. Se hetki, kun sammutin moottorin ja tunsin kun tuuli tarttui purjeisiin, vei minut mennessään tähän lajiin.

Viikko meni todella nopeasti. Mieli olisi tehnyt jatkaa toinen viikko heti perään. Kuinka paljon me ehdittiinkään kiertää saarelta toiselle. Kävimme pikku-kylissä, vilkkaissa kaupungeissa, nukkuvan tulivuoren kraaterissa, luostarissa. Aina oli jotain uutta mielenkiintoista odottamassa päivän purjehduksen jälkeen.

Itse hämmästyin loppujen lopuksi, kuinka paljon vain yhden viikon aikana opin purjehduksesta, kuinka opin itse tekemään oikeita asioita veneen ohjaamisessa, rantautumisessa, lähdössä, miehistön perustaitoja. Minulle tämä matka oli unelmien matka, sellaisten unelmien, joista en edes osannut unelmoida. Mutta nyt osaan.

Nimim. Välimerelle uudelleen, varmasti