Eijan elämää..

....muistelmia Turkin regattaviikolta!

Reilun kahden kuukauden sairasloma oli hyvä päättää talvilomaan ja Turkin purjehdukseen. Huojentunut olo, melanooma oli selätetty, leikkaus läpikäyty, pitkä ja piinaava epätietoisuus taudin leviämisestä selvitetty puhtain paperein. Siispä matkaan!

 

Uudenvuodenaattona istuimme iltaa hyvässä seurassa ystäviemme Timon ja Leenan kotona rapusoppaa ja blinejä nautiskellen. Nostelimme maljoja mm. edelliskevään Kroatian purjehdukselle ja aloimme viritellä ajatusta uudesta purjehdusretkestä.

Koska miehet ovat purjehduksen lisäksi kiinnostuneet myös kalastuksesta, hetken harkitsimme jopa itse räätälöityä matkaa. Mutta tarkemmin mietittyämme, päätimme valita helppouden: tuttu ja turvallinen OnSail saisi toimia matkamme järjestäjänä viime vuoden tapaan. Poikkeaisimme vain hiukan ohjelmasta, jotta myös kalastukselle jäisi aikaa. OnSail kun sallii sooloilut, edellyttäen, että sopii ja ilmoittaa niistä. OnSailin tämän keväinen purjehdusmatkakohde oli Turkki. Lähtö Orthanyen kylästä ja paluu Fethiyen kaupunkiin.  OnSailin sivuilla tutustuimme matkan yksityiskohtiin ja laitoimme siltä istumalta sähköpostia ja alustavaa varausta jo ennestään tutulle matkanjärjestäjälle. Vaikka emme löytäneet kolmatta pariskuntaa venekuntaamme (ihme, vaikka värväsimme ystäviä mukaan puolen yön tienoolla vuoden vaihtuessa), päätimme kuitenkin varata Sun Odyssey 45,3:n 3:lla hytillä. Viikko veneessä, joten tila ja mukavuudet ovat osa viihtyvyyttä. Yllättäin viime hetkellä venekuntaamme liittyi myös Laura monen sattuman summana. Laura osoittautuikin näppäräksi ja innokkaaksi miehistön jäseneksi Timon ja Leenan ohella. Minä leikkaushaavani kanssa säästyin purjeiden vedolta ym. raskailta tehtäviltä.

 

 

Veneiden bunkraus ja chekkaus tapahtui paikallisen venevuokraamon toimesta lähtö- ja tulosatamissa ja siihen väliin mahtui niin paljon kaikkea kivaa ja jopa jokunen ennenkokematon juttukin. Mitäs sanotte suomalaisten soittamasta live-musiikista satamissa ja turkkilaisissa ravintoloissa? Minä sanon, että tunnelmaa vailla vertaa. Erityisesti liikuttavaa oli, kun Ledan miehistön hanurin säestämänä lähtölaulu satamista kaikui merellä 'Ankkurit nostakaa, maa taakse jää...'.

 

Minulle uusi asia oli, että kalatkin voivat olla myrkyllisiä. Tällainen komea ja kookas myrkkykala tarttui pyydykseemme eräällä luonnonlahdella. Timo laittoi sen fileiksi ja keitti kalasta liemen, joka oli tarkoitus suurustaa keitoksi. Koska miehet eivät tunnistaneet kalaa eikä nettiyhteyttä ollut, päätimme rantautuessamme tunnistuttaa kalan paikallisilla ja saimmekin kuulla sen olevan myrkyllinen, joka hetkessä lamaannuttaisi hengityksen ja kenties halvaannuttaisi. Ruokaa meillä riitti, kala sai mennä, meidän aikamme ei ollut vielä mennä. Turkkilainen ruoka on uskomattoman hyvää, rakkaudella tehtyä, ystävällisen palvelun saattamana tarjoiltua. Oli kiva huomata, miten aidosti turkkilaiset pitivät meitä tärkeinä ihmisinä, olin aina ollut hieman ennakkoluuloinen Turkkia kohtaan matkakohteena, mutta en enää ihmettele yhtään, miksi Amiraalimme  Krisse oli menettänyt sydämensä Turkille. 

Koko viikon meitä helli aurinko ja kevyt tuuli, merivesi oli lämmintä, talviturkitkin lähtivät Turkissa. Matkaseurueemme oli vailla vertaa, yhteishenkemme ja huumorimme lisäsivät viihtyvyyttämme, koti-ikävää emme poteneet. Nautimme täysin siemauksin joka hetkestä. Kiitos vielä kerran kipparillemme Jopelle, försti Timolle, miehistöllemme Leenalle ja Lauralle, amiraali Krisselle, OnSailin Marille ja Hessulle sekä SPV:n edustajille ja tietenkin koko Regatalle. 

Me tulemme taas...