OnSailin ryhmämatkat

OnSail suunnittelee ja järjestää ryhmällesi mittatilaustyönä juuri sellaisen purjehdusmatkan kuin haluatte. Kohteeksi voitte valita joko jonkun normaaleista lähtösatamistamme tai lähteä kauemmaksi vaikkapa Karibialle tai Thaimaahan .

Tutussa ryhmässä purjehdus on parasta. Voit lähteä matkalle kavereiden kanssa, oman pursiseuran porukalla, perheen tai vaikka koko suvun voimin. Voit järjestää yrityksesi asiakkaille palaverimatkan tai seminaarin merellisessä ympäristössä. Kerro toiveesi, me teemme sellaisen matkan.

Ryhmän koko on vapaa ja matkan pituuden, lähtö- ja paluupäivän voi valita vapaasti. Tarvittaessa saat kauttamme kokeneen kipparin ja oppaan mukaan matkalle.

OnSailin ryhmämatka on helppo ja huoleton. Kaikki on valmiiksi järjestetty luotettavasti ja kokeneiden purjehtijoiden ammattitaidolla. Olemme itse kolunneet Välimeren useimmat marinat, kiinnostavimmat pysähdyspaikat ja rauhallisimmat lahdenpoukamat.

Olemme myös järjestäneet Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n kanssa joka kesä kaksi purjehdusta, jotka ovat olleet erittäin suosittuja. Niille on osallistunut viitisenkymmentä purjehtijaa 7-8 veneellä.

Ota yhteyttä vasemman laidan lomakkeella tai puhelimitse. Ja tee se hyvissä ajoin ennen suunnittelemaasi lähtöä, niin saamme varattua edullisimmat vaihtoehdot ja parhaat veneet ryhmällesi.